Ilma oli hiostavan kuuma, aurinko porotti taivaalla kuin täydellä teholla. Mittarikin oli hajonnut jo viime vuonna, mutta Jon oli arvioinut lämpötilaksi yli 35 astetta. Mikäs sitä semmoisessa helteessä maistuisi paremmalta kuin lasillinen kylmää mehucoctailia?

Laura oli juuri herännyt, ja saikin heti sopia veljensä kanssa iltapäivän päivystysvuoroista.

"Haha, vai että minä?? Tiedätkös, tänään on maanantai, ja minulla alkaa tunnin päästä koulu. Tulen vasta yhdeltä, joten se on sun homma tänään!"

"Mut... No, okei sitten. Teen selväksi, että huomenna, kun sulla on se vapaapäivä, sä et helvetissä rupee mitää. Huomenna on sun vuoro!!"

"Sovittu!"

Iltapäivän vuoro kuitenkin osoittautui oikeaksi kultakimpaleeksi, sillä juuri silloin taksilla paikalle hurautti nuori nainen, nopeasti pääteltynä suunnilleen saman ikäinen kuin Jonathan. Muutaman laukun kanssa hän käveli kohti Jonathania...

...ja hymyili. Jonathan huomasi vihdoinkin auringon polttavalta paahteelta ja häikäisyltä neidon kauneuden. Hieman isohko nenä, suloinen suu ja kauniit, siniset silmät. Ruskeat pitkät hiukset sivulle kiinnitettynä loivat kauniin sävähdyksen. Jonathan nielaisi.

Miten kaunis nainen...

Nainen esittäytyi Sophie Greeniksi. Jonathan katsoi Sophieta, ja huomasi, kun hän vääntelehti paikallaan.

"Minulla on hieman kiusallinen tunne, kun tuijotat noin. Mutta... Voisitko näyttää huoneeni??"

"Ööh... toki."

Sophie lähti kävelemään kohti huoneistoja, mutta Jon pysäytti hänet, ja antoi itsensä toivottaa neiti tervetulleeksi. Jonathan suuteli Sophien kättä, joka tuntui olevan hyvin imarreltu.

"Ooh... mistäs tuo tuli??"

"Näin meillä päin tervehditään naisia... etenkin hyvin kauniita sellaisia"

Huoneeseen tultuaan Sophie heittäytyi makaamaan sängylleen. Jonathan ei edes ehtinyt esitellä huonetta.

"Olen väsynyt, voisitko tuoda minulle juotavaa, ja antaa minun levätä?"

"Juu.. haluatko mehupaukun vai -cotailin, on myös vettä ja sitruunamehua..."

"Sitruunamehua!! Kiitos paljon!"

Santorinia voisi luulla aina lämpimäksi paikaksi. Toisin kuitenkin on, sillä illalla voi olla petollisen kylmä. Hello Kitty-yöpaidassaan Laura heräsi keksellä yötä, hän kuuli naurua ja kreikkalaista musiikkia...

Vanhukset siellä vain rellestivät, vanhuus toi mukanaan uutta rauhaa.

"Rakastathan minua vielä saman verran, vaikka olenkin näin vanha??"

"Äläs nyt. Tuo on muínun kysymykseni, olen sinua vanhempi!"

"Rakastatko...?"

"Rakastan..."

Jonathankaan ei saanut rauhaa vanhemmiltaan, saatikka sitten Sophielta. Jon oli tuntenut outoa vetoa tuota naista kohtaan, hän teki sen selväksi myhäillessään Sophien nimeä. Sophie varmaan jo nukkui.. Hän ei voinut mennä katsomaan...

Mutta Sophie ei nukkunut. Hänkin oli kuullut vanhusten eläimelliset ääntelyt. Uuden mekon sovittaminen ja kuvaaminen oli tälle tytölle unelmaa. Mekon hän oli saanut äidiltään, ennen matkaa. Puku sopi hänelle täydellisesti, ja se oli vielä kauniskin. Sophiekin oli tuntenut jotain selittämätöntä Jonathania kohtaan...

Sama tunne jatkui illemmalla suraavana päivänä, kun Sophie meni kaupungille ostamaan hajuvettä ja kuuluisaa Santorinilaista viiniä.

Illan pimetessä entisestään pari flirttaili toisilleen jatkuvasti. Heidän välillään oli yhteys, joka ei helpolla katkeaisi.

Jonathan huomasi yhtäkkiä olevansa tavattoman lähellä Sophieta. Jopa hieman liiankin... Olihan hän tuntenut Sophien vasta muutaman päivän ajan. Sophie ei kuitenkaan pistänyt pahakseen, vaikka Jonathan suuteli tätä intohimoisesti ja rakastavasti, olihan tunne molemminpuoleista!

Tämä ilta oli lämmin. Niin lämmin, että Sophie päätti pulahtaa uima-altaaseen. Hän pyysi vielä Jonathania tekemään hänelle sitruunamehua... Jonathan tuskin keskittyi, hänhän oli hulluna uimapukuisiin naisiin.

Eikä kauaa erossa pysynyt. Ilkeällä, pervolla ilmeellään hän teki jotain niin villiä ja rohkeaa, jotain kutsuvaa... Luonteen paljastavaa ja erikoista. Sophien kauneus oli lumonnut Jonathanin, ja nyt hänen vartalonsa tekisi saman uudelleen.

Sophie ei estellyt. Hän rakasti Jonathania. Rakasti niin paljon, että olisi kuollutkin hänen puolestaan. Jonathan ei halunnut tämän loppuvan, vaikka se vaikuttikin vain nopeasti kehittyneeltä pikaromanssilta lomamatkalla. Ei, Jon tunsi sen olevan paljon enemmän..

Sophie suorastaan tyrkytti itseään, kuin olisi halunnut sanoa: Ota mut! Jonathan huomasi Sophien ilmeen, ja siitä seurasi pitkä, tulinen muhinointituokio. Aamulla he heräsivät samasta sängystä, ja Sophie kipin kapin juoksi alakertaan, omaan huoneeseensa.

Kukaan ei kuitenkaan ollut huomannut yöllä kuollutta, kuihtunutta isä-pappaa. Robert oli menehtynyt sydänkohtaukseen, ja Viikatemiehen oli aika viedä hänet parempaan paikkaan. Robert jätti jälkeensä testamentin, jonka mukaan hän oli valinnut pojalleen puolison, ja he yhdessä perisivät Hotelli Jorgoksen.

-------------------------------------------                                              Kolmen päivän päästä, terassi klo 20.00

Tanssi sujui parilta hyvin, ja Jonathan joutui koko ajan vain ihailemaan Sophien kaunista mekkoa, ja sitä olemusta, minkä koko tyttö henelle toi. Jon oli ostanut uuden paidan, ja Sophkin näytti pitävän siitä.

Tanssin jälkeen pari sopi, että tekisi sen tänään. Sophien pitäisi lähteä kolmelta taksilla lentokentälle, jotta ehtisi koneeseen. Oli aika jättää hyvästit Jonathanille...

...joka halusi varmistaa, että viimeiset heket Sophien kanssa olisivat sekä romanttisia että hauskoja. Huoneessa soi musiikki, ja kynttilöitä oli sytytetty ympäri huonetta.

"Kiitos... Olet ihanin tapaamani mies, ikinä!"

"Kiitos... en minäkään ole tavannut ketään, kenet haluaisin näin kovasti. Harmi vaan, että isä on luvannut minut toiselle. Kuulin hänen nimensä... mutta en halua puhua siitä."

"Niin. Pidetään yhteyttä..."

Muutaman tunnin kuluttua Sophie kuitenkin sai herätä yksin, hän tunsi olevansa petetty. Onnellinen, mutta petetty. Nyt hänen pitäisi pikaisesti pukea päälleen, ja sitten juosta taksiin.

Niinpä Soph sai jättää hyvästit Santorinille, jonne ei ehkä koskaan enää palaisi...